Siirry pääsisältöön
  • Usein kysyttyä
  • Palaute
  • Yhteystiedot
  • Etusivu
  • Tietoa hiippakunnasta
  • Päätöksenteko
  • Tukea työhön
  • Hiippakunnan palvelut
  • Kalenteri
  • Kirkkoon töihin
  • Kuulutukset ja ilmoitukset
Tiedote Lähetys- ja kansainvälinen työ

Oulun hiippakunta julkaisi videon lähetystyöstä ja sen tukemisesta hiippakunnassa

10.6.2022

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on tuottanut ja julkaissut videon ”Yhteyttä – Oulun hiippakunta maailmanlaajassa missiossa”. Noin 12 minuutin pituinen video kertoo hiippakunnan seurakuntien toiminnasta kotimaassa lähetystyön hyväksi sekä lähetysjärjestöjen työstä maailmalla.

Suomalaiset seurakunnat tukevat merkittävästi lähetysjärjestöjen työtä ulkomailla. Videolla seurataan Muonion ja Kempeleen seurakuntien toimintaa sekä seurakuntien nimikkokohteita Papua-Uudessa-Guineassa ja Kambodzhassa. Video valottaa myös hiippakunnan roolia seurakuntien työn tukijana. Toisaalta nähdään, että kristilliset kirkot maailmalla ovat kasvaneet voimakkaasti ja ovat nykyisin länsimaisten kirkkojen aiempaa tasavertaisempia yhteistyökumppaneita.

Videon teknisestä toteutuksesta vastasivat kaksi Oulun seudun ammattioppilaitoksen media-alan opiskelijaa. Video on katsottavissa tästä linkistä.

Lisätiedot:

Kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Matti Laurila, matti.laurila@evl.fi, p. 040 744 6055
Kempeleen seurakunnan lähetystyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Minna Sorvala, minna.sorvala@evl.fi, p. 040 779 7705

 

Ajankohtaista

25.11.2025 Kannuksen kirkko otetaan uudelleen käyttöön adventtisunnuntaina remontin jälkeen
24.11.2025 Hoosianna-juhla Oulun tuomiokirkon portailla käynnistää joulunodotuksen
18.11.2025 Piispa Jukka Keskitalo asettaa Eeva Mertaniemen Limingan uudeksi kirkkoherraksi
Lisää ajankohtaista

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli
Käyntiosoite: Hallituskatu 3
Postiosoite: Ojakatu 1, PL 85, 90101 OULU

Virasto on avoinna klo 9-15:00
Puhelin (08) 5358 510
oulu.tuomiokapituli@evl.fi

  • Yhteystiedot
  • Kalenteri
  • Suomen evankelis-luterilainen kirkko
  • Evästeasetukset
Selosteet Oulun hiippakunta © 2025
  • Etusivu
  • Tietoa hiippakunnasta
  • Päätöksenteko
  • Tukea työhön
  • Hiippakunnan palvelut
  • Kalenteri
  • Kirkkoon töihin
  • Kuulutukset ja ilmoitukset
  • Usein kysyttyä
  • Palaute
  • Yhteystiedot