Luostolta Pyhälle maisema Kuva: Timo Tuikkanen
Etusivu / Pyhiinvaellusopas

Pyhiinvaellusopas

Alkuun

Pyhiinvaellus on matka, joka mahdollistaa hengellisten kokemusten läsnäolon. Sen voi kulkea erilaisista motiiveista, myös ilman hengellistä motivaatiota. Silti sen olisi hyvä mahdollistaa rukous, meditaatio, hiljentyminen ja läsnäolo. Pyhiinvaelluksessa kuljemme eteenpäin, mutta samalla liitymme osaksi menneisyyttä ja pitkää perinnettä. Tärkeintä ei ole kohteen saavuttaminen, vaan jo pieni osa matkaa on merkityksellinen.

Reitti

Pyhiinvaelluksen voi kulkea ilman kohdetta, mutta se voi myös suuntautua tiettyyn kohteeseen. Kohteina voivat olla esimerkiksi kirkot, erikoinen paikka, uskonnollinen elementti, historiallinen tai pyhänä pidetty paikka. Pyhiinvaellus voi rakentua luontoon tai vaikka kaupungin kaduille. Reitin voi suunnitella kuljettavaksi eri keinoin, kuten kävellen, autolla, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla.

Reitin sisältö

Pyhiinvaellusreitin sisällön tulee olla yhteydessä reittiin. Parhaiten sisältö liittyy osaksi reittiä kokemusten kautta. Sisällön tulee olla ulkoasultaan selkeää. Toteutustavasta riippuen, sisältö voi olla valmiiksi ajatuksia teemaan ohjaavaa tai sitten virikettä rukouksen, hiljentymisen, läsnäolon ja meditaation mahdollistamiseen. Herääkö kauniista maisemasta ajatuksia tai kuvaako kuljettava matka jotain? Teemoihin voi syventyä myös kulkiessa reittiä.

Reitin tekstien tulee olla selkeitä, jotta niiden lukeminen maastossa onnistuu. Materiaali voi olla paperilla valmiiksi tulostettuna tai sitten digitaalisessa muodossa. Digitaalisessa muodossa materiaalin tulee olla myös helposti löydettävissä, jotta sitä on helppoa hyödyntää kulkiessa.

Alustaesimerkkejä

Citynomadi

Citynomadi toimii älypuhelimen sovelluksen kautta. Reittejä voi lisäksi tarkastella nettiselaimen kautta. Reitille voi merkitä kohteita, joihin voi lisätä tekstiä, kuvaa, musiikkia ja ääntä. Palvelun kautta on myös mahdollista saada tietoa kävijämäärästä. Sovellus toimii myös navigointisovelluksena, joten kulkeminen reitillä onnistuu yhden sovelluksen kautta. Reitin voi myös ladata offline-tilaan, jotta sen kulkeminen onnistuu ilman nettiyhteyttä.

Google Maps

Google Maps tarjoaa karttapalvelun, jolle voi luoda omia reittejä. Reitit on mahdollista tallentaa ja esimerkiksi upottaa nettisivuille.

Genius Loci

Chydenius-instituutin kehittämä Genius Loci, joka on Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa (KYC) kehitettyyn Genius Loci –alustaan (https://geniusloci.chydenius.fi) pohjautuva ratkaisu. GL-sovellus on mobiilioptimoitu, karttapohjalla keski-pohjalaisia kulttuuriperintöreittejä, historiallisia paikkoja ja muuta aiheeseen liittyvää sisältöä tarjoava www-sovellus. Genius Loci -alusta toimintoineen sopisi hyvin pyhiinvaellusreittien tarjoamiseen käyttäjille. Genius Loci –alustan avulla käyttäjä voisi helppokäyttöisesti, ilman erillisen sovelluksen lataamista puhelimeen tarkastella reittejä, suunnistaa ja paikantaa eri reittipisteisiin sekä tutkia niiden sisältöjä, esim. hiljentymis- ja mietiskelytekstejä. Kaupunkipyhiinvaellusreitit voisivat löytyä joko omana osionaan Genius Loci –kulttuurisivustolla tai ne voidaan eriyttää ihan omaksi tuotteeksi, erilleen Genius Loci – sivuston teemallisista sisällöistä.

Salmi platform

Nykyteknologia antaa paljon mahdollisuuksia rakentaa erilaisia  sisältöjä suoraan asiakkaan älypuhelimeen. Salmi AR -alusta tarjoaa mahdollisuuden tehdä monipuolisesti sisältöjä erilaisiin käyttöympäristöihin kuten: luontoreitit, kaupunkimiljöö niin sisä- kuin ulkotilat. Tyypillisiä toteutuksia ovat:

  • tarinalliset kaupunkikierrokset
  • elämykselliset tai pedagogiset luontokierrokset
  • informatiivinen tai pelillinen sisältö käyntikohteessa

Rahoitus ja yhteistyökumppanit

Hiippakunta tarjoaa koulutusta pyhiinvaelluksen rahoituksesta. Rahoituskanavia toteutukseen voisivat olla ESR ja EAKR, joita hallinnoivat maakuntaliitot ja ELY-keskukset. Lisäksi maaseudun kehitys LEADER-rahoitus on tukenut pyhiinvaellusreittejä.

Yhteistyökumppaneina voivat toimia alueen eri toimijat, kuten matkailutoimijat ja kunnat. Reitin toteuttamisessa maastoon voi olla myös yhteydessä metsähallitukseen. Reitin luomiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa, sekä fyysiseen että digitaalisen toteutukseen.

Pyhiinvaellus Suomen ja Sininauhaliiton kokoama pyhiinvaellusopas

Pyhiinvaelluskeskus

www.pyhatpolut.fi

www.oulujoenpyhiinvaellus.fi

Oulun hiippakunnan pohjoisen pyhiinvaellusverkosto kokoontuu etänä muutaman kerran vuodessa verkkokoulutuksiin ja jakamaan kokemuksia. Jos kiinnostuit Oulun hiippakunnan pohjoisen pyhiinvaellusverkoston toiminnasta ota yhteys: saija.kronqvist@evl.fi

Muutamia pyhiinvaelluskohteita
Muutamia mielenkiintoisia pyhiinvaelluskohteita Oulun hiippakunnan alueella. Kuva: Antti Jeskanen.