Lisätty todellisuus kirkkotilassa

Tutki tilaa-hanke

Keväällä 2019 käynnistyi Oulun hiippakunnan ja Seurakuntaopiston Tutki tilaa-hankkeen yhteistyöprojekti, jonka tavoitteena oli tutkia lisää sitä, mitä välinearvoa ja annettavaa lisätyllä todellisuudella voisi olla seurakuntatyössä. Syntyi Lisätty todellisuus kirkkotilassa-prosesessi, josta syntyi 7 erilaista kokeilua. Tutustu lyhytvideoihin!

Palaa Kempeleen vanhaan pappilaan

Kempeleen vanha pappila tuhoutui tulipalossa vuonna 2019. Palaa pappilaan –polku tuo yhteisöllisyyttä palaneen pappilan muistojen äärellä.
Lisätyn todellisuuden polulta löydät eri ikäisten ihmisten kertomuksia pappilan merkityksestä ja historiasta. Mukana videoita tekemessä olivat entiset nuoret, eläkkeellä olevat työntekijät, äidit, jotka olleet aktiivisesti mukana pappilan toiminnassa. 
Markkinointi-ideana: #palaapappilaan ja paikallislehteen annettu juttuvinkki. Lehteen voisi tehdä vaikka myös kotona lehden äärellä ladattavan kuvan innostamaan menemään polulle. Kempeleen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Pia Rättyä ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Minna Sorvala kertovat:

Leirikeskuksen turvallisuusohjeet

Leirikeskukseen turvallisuusinfovideoita on jo kuvattu isoskoulutusleirillä vanhojen isosten kanssa. Äänet ja kuvat tarvitsee vielä tehdä. Turvallisuusinfon voi pelillistää! Oulujoen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Pekka Leskinen kertoo:

Tuomiokirkon salaisuudet

Tuomiokirkon salaisuudet avautuvat lisätyn todellisuuden kautta: ovet, lukot, portaat vievät salaisuuksien luo. Kirkossa käy yli 16 000 vierasta kesäisin, joten tähtäämme valmiiksi siihen. Ajatuksena, että Salaisuuksina olisivat kirkon torni, viinikellari, sakasti, kolehtihaavit, krypta, saarnatuoli, tuomiokirkon ristit, lähetyskynttelikkö, votiivilaiva, kastemalja jne.
Videoiden avulla voi nähdä asioita lintuperspektiivistäkin käsin!
Ideana myös: kastesukan mukaan koodi ja runo, rukous tai kanttorin laulu Jumalan kämmenellä. Tai myyjäistuotteissa koodi, jossa jouluseimen vierellä voisi kuunnella joululaulun tai jouluevankeliumin, tai… Oulun tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaaja Outi Metsikkö ja kappalainen Anna-Mari Heikkinen kertovat:

Tarinoita Riekinkankaan hautausmaalta

Hautausmaakierros on suunnattu alakoululaisille ensin. Lisätyn todellisuuden keinoin tuodaan esiin historiallisia ja kulttuurillisia tarinoita. Eloon heräävät niin paikkakunnan merkkihenkilöt niin kuin vaikkapa isänmaalliset virret sankarihaudoilla.
Koululaiset voi ottaa kuvan kiinnostavasta haudasta ja sitä voidaan käsitellä koulussa.
Pohdittavana, miten tuoda esiin lisätyllä todellisuudella talvinen kynttilämeri itsenäisyyspäivänä tai jouluna? Pudasjärven seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tiina Inkeroinen kertoo:

Sievin kirkon kätköt

Sievissä syntyi idea kirkkokätköstä. Oma isonen saa tutustua kirkon kätköihin oman ryhmänsä kanssa. Pelillisyyttä lisättiin niin, että rata ei ole valmis, vaan rastilla toiselle edetään pelkkien koodien ja niiden sisältämien vihjeiden avulla. Koodit ovat yhdessä kasassa. Jokaisesta koodista aukeaa video, johon on kätketty vihje, mitä video esittää. Nopeimmat voittavat! Videoihin voi olla upotettuna kirjaimia, jolloin voittaja ikäänkuin ratkaisee sanaarvoituksen.

Omaan kirkkoon tutustutaan isosten tekemien lisätyn todellisuuden videoiden avulla. Kirkon kätköt- seikkailu on helppokäyttöinen ja toistettava menetelmä. Nuoret voivat vuosittain itseään kiinnostavaa sisältöä. Tavoitteena on, että muutkin työntekijät tai seurakunnat voivat käyttää ja että nuoret saavat hyviä kokemuksia. Sisällöntuotanto on suunnattu nuorilta nuorille!

Hyvin erilaiset nuoret saavat käyttää monialaisesti osaamistaan projektin eri vaiheissa. Tässä prosessissa käytettävät taidot tukevat hyvin tulevaisuuden työelämätaitoja. Luottamushenkilöt pääsevät seuraavaksi kokeilemaan kirkkokätköä. Pienellä investoinnilla saatu paljon osaamista, osallisuutta, toimintamuotoilua ja tuotekehittelyä Sievin seurakuntaan.
Sievin srk: Kirkon kätköt, nuorisotyönohjaaja Satu Huttunen

360 kirkkoon tutustuminen

Ylöjärven kirkon interaktiivinen opastuskierros on toteutettu 360-videotekniikkalla. Videoita on kuvattu sakastista, pappien ja kirkon liturgisesta vaatetuksesta sekä kirkkolaivoista. Tavoitteena on ollut tuoda lisäarvoa kirkkovieraalle tai ihmisille, jotka eivät pääse kirkkoomme tutustumaan fyysisesti. Erityisesti kuvakulmissa ja kuvausvalinnoissa on pyritty viemään katsojat paikkoihin tai kuvakulmiin joihin heillä muuten voi olla rajoitettu pääsy (esim. kirkontorni, kirkkolaiva yläperspektiivistä, sakasti, urkujen sisäosien esittely, saarnatuoli saarnaajan näkökulmasta…) Tällöin 360- videot tuovat jotain uutta kirkkotilakokemukseen.

Tulevaisuudessa kirkon eteiseen tulee myös ohjeistus opaskierroksesta pohjakartan ja teknisen käyttöohjeen kera. Lisäksi samasta materiaalista toteutetaan lisättyä todellisuutta hyödyntävä opaskirjanen, jolla kullakin sivulla lyhyt opastus teksti sekä videotägi. Näin kirkkoon voi tutustua 360-videoiden välityksellä joustavasti. Kokeilusta on vastannut tiedottaja Sakari Vanhanen.

Ylöjärven seurakunnan kokeilusta kertoo valmentaja Tiina Siloaho:

Kaupunkipyhiinvaellusreitti

Tuiran seurakunnassa tutkittiin, mitä mahdollisuuksia ja lisäarvoa lisätyllä todellisuudella voisi olla Hiljaisuuden polun rakentamiseen?
Hengellisuuden eläminen todeksi yhdessä seurakuntalaisten kanssa olisi tärkeää. Voisimmeko esimerkiksi digitaalisuudella ja lisätyllä todellisuudella tuoda yhtenä välineenä hengellisyyttä lähemmäksi ihmisille?
Tuiran srk: Tiina Siloaho, Soili Pitkänen ja Teija Salmi

Lisätty todellisuus Timelapse

Viekö virtuaalitodellisuus kasvatuksen nextille levelille? Palaute

Tehty Padletilla