Oulun hiippakunnan lähetysjuhlia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna 25.–27. elokuuta Ranualla. Lähetysjuhlat kerää yhteen kirkon lähetyksen ja kansainvälisen työn tekijöitä, tukijoita sekä seurakuntalaisia erityisesti Pohjois-Suomesta. Tapahtuman pääpaikkana toimii Ranuan kristillinen opisto.
Vuosittain järjestettävät Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat tarjoavat kansainvälisiä vieraita, lähetystyöntekijöiden puheenvuoroja sekä värikästä musiikkia. Tämän vuoden juhlien teema on Silmiesi alla. Teema kuvastaa yhteistä maailmaamme Jumalan armollisen katseen kohteena.
Tapahtuma on hiippakunnallinen, eli sen järjestää Oulun hiippakunta yhteistyössä Ranuan seurakunnan ja Rovaniemi-Koillismaan rovastikunnan kanssa. Ohjelmavastuussa ovat myös kirkon lähetysjärjestöt sekä Kirkon Ulkomaanapu.
Oulun hiippakunnan kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Matti Laurila on hyvillään lähestyvistä juhlista.
– Odotan jo juhlia. Olen erityisen innoissani siitä, että pieni Ranuan seurakunta on ottanut melko suuren haasteen vastaan. Myös Ranuan kristillisen opiston työntekijöitä on ollut hienolla tavalla seurakunnan apuna.
Ranuan seurakunnan kirkkoherra Pentti Kallioranta kertoo, että Ranuan seurakunta valmistelee juhlia innostuneella mielellä. Seurakunta on myös uuden edessä juhlavalmistelujen kanssa.
– Toivon että ranualaisetkin hoksaavat tämän tapahtuman. Seurakuntalaisilla mahdollisuus tutustua myös samalla Ranuan kristilliseen kansanopistoon ja sen tiloihin, mikäli ne eivät ole entuudestaan tuttuja.
Egyptistä lähetysjuhlille saapuva paikallisen raamattuseuran pääsihteeri Amir Elhamy saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen.
– Olen iloinen vierailukutsusta ja että voin tuoda terveisiä Egyptin kristityiltä. Egyptissä toimii vahvoja kirkkoja, joille Raamattu on tärkeä ja läheinen. Pipliaseuran työlle on siellä paljon kysyntää. Tällä hetkellä haasteena on maan vaikea taloustilanne, kun Raamattujen painokustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet Egyptin valuutan devalvoinnin vuoksi.
Rikkaita keskusteluja, evankeliumin sanaa ja mielenkiintoista musiikkia Ranualla
Tapahtuman pääpäivänä lauantaina 26.8. kello 15 on ohjelmassa Oulun hiippakunnan piispan Jukka Keskitalon juontama keskustelutilaisuus Katse maailman tulevaisuuteen, jossa piispa Keskitalon vieraaksi saapuu Suomen Lähetysseuran Felm-keskuksen toiminnanjohtaja Satu Haapanen, Ranuan kunnanjohtaja Tuomas Aikkila sekä kesäkuussa Puolustusvoimien kenttäpiispana aloittanut Pekka Asikainen. Keskustelu kulkee maailman tulevaisuuteen ja arkiseen luottamukseen liittyvissä aiheissa.
Lauantain keskeiseen ohjelmaan kuuluu myös kello 16.30 alkava tilaisuus Näköaloja maailmanlaajaan missioon, jossa puhujina ovat Egyptin Pipliaseuran pääsihteeri Amir Elhamy, Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija Ulla Oinonen sekä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetysjohtaja Ville Auvinen.
Lauantai-ilta huipentuu Silmiesi alla -messuun kello 18, joka toteutetaan afrikkalaisena gospelmessuna. Messun toimittavat Ranuan kirkkoherra Pentti Kallioranta sekä Rovaniemen-Koillismaan lääninrovasti, Kuusamon kirkkoherra Taina Manninen. Musiikista vastaavat Veli-Matti Rautakoski sekä Pekka Simojoki. Pekka Simojoki pitää aiemmin lauantaina myös oman, koko perheen konsertin kello 13.30.
Perjantain 25.8. ohjelma alkaa kello 18 ohjelmalla Maailma lentäjän silmin, jossa on mahdollista tutustua lähetyslentäjän lentokoneeseen ja kuulla Lähetyslentäjät ry:n työstä. Tilaisuus pidetään Ranuan lentokentällä.
Sunnuntaipäivä 27.8. alkaa perinteisellä messulla Ranuan kirkossa kello 10 ja päättyy kirkkokahveihin Ranuan seurakuntatalolla kello 11.30.
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat on Suomen ainoa hiippakunnallisella tasolla järjestettävä lähetyksen ja kansainvälisen työn kesätapahtuma.
Tutustu koko ohjelmaan täällä.
Kuva: Piispan kulkue Ranuan kirkon ovella. Oulun hiippakunnan arkisto.
Lisätiedot:
Oulun hiippakunnan kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Matti Laurila, p. 040 7446 055, matti.laurila@evl.fi
Ranuan seurakunnan kirkkoherra Pentti Kallioranta, p. 040 502 3908, pentti.kallioranta@evl.fi
Piispan erityisavustaja Pekka Mustakallio (yhteydet piispa Jukka Keskitaloon), p. 040 7490 115, pekka.mustakallio@evl.fi
Pipliaseuran asiantuntija Paavo Huotari (yhteydet Egyptin Pipliaseuran pääsihteeri Amir Elhamyyn), p. 041 7316 332, paavo.huotari@piplia.fi