Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon ensimmäinen piispantarkastus pidetään Karjasillan seurakunnassa 20.-22.9.2019. Piispantarkastuksessa Keskitalo tapaa seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia sekä tutustuu seurakunnan toimintaan ja alueen palveluihin.
Piispa vierailee piispantarkastuksen aikana muun muassa Kastellin monitoimitalossa ja Pyhän Andreaan kirkossa pidettävässä Majakkaillassa, joka on Karjasillan seurakunnan ja Majakkatiimin järjestämä matalan kynnyksen kohtaamispaikka.
Piispantarkastus on satoja vuosia vanha kirkollinen tapa, jossa piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa toimittaen niissä piispantarkastuksen. Tarkastus osuu seurakunnan kohdalle noin kerran reilussa vuosikymmenessä. Tarkastusprosessin protokolla on viime vuosina uudistunut ja keventynyt. Tavoitteena on tarkastella nykytilaa, mutta ennen kaikkea keskittyä tulevaisuuden näkymiin. Piispantarkastus on kokonaisuudessaan noin vuoden mittainen prosessi, vaikka varsinaiset tilaisuudet seurakunnassa järjestetään muutaman päivän aikana.
Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan piispantarkastuksen aloitusta perjantaina 20.9. klo 8.00 Kastellin kirkossa järjestettävään hartaushetkeen ja aamukahville sekä ensimmäiseen vierailukohteeseen klo 9.00-12.30 Kastellin monitoimitalolla (os. Sairaalanrinne 5). Tiedotusvälineille avoin tilaisuus on myös myöhemmin päivällä Caritas-kodin salissa (os. Kapellimestarinkatu 2) pidettävä hartaus klo 16.00. Lisäksi illalla on avoin tilaisuus klo 18.30, kun piispa osallistuu Pyhän Andreaan kirkossa pidettävään Karjasillan seurakunnan ja Majakkatiimin järjestämään Majakkailtaan.
Yleinen piispantarkastus on sunnuntaina 22.9. kello 10 alkavan piispanmessun jälkeen Karjasillan kirkossa (Nokelantie 39). Tuolloin piispa kertoo piispantarkastuksen tulokset ja antaa arvionsa seurakunnasta. Seurakuntalaiset ja tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan yleistä piispantarkastusta. Tilaisuudessa on mahdollisuus myös esittää kysymyksiä ja kommentteja seurakunnasta. Piispantarkastuksen jälkeen noin kello 12 on ruokailu Karjasillan kirkon seurakuntasalissa (Kirkonniementie 6). Tilaisuus päättyy noin kello 14.00.
Piispanmessu on kuunneltavissa Radio Deissä sekä nettiradiossa osoitteessa https://www.oulunseurakunnat.fi/verkkokirkko.
Piispantarkastuksilla pitkä historia
Piispantarkastuksilla on vuosisatoja pitkä historia. Piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa ja toimittaa piispantarkastuksen hoitaen näin kaitsentatehtäväänsä.
Piispa tapaa seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja muita seurakuntalaisia. Piispantarkastuksen yhteydessä piispa neuvottelee seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa toiminnan painopisteitä, työn ja työyhteisön kehittämistä sekä hallinnosta ja taloudesta.
Piispantarkastuksessa piispaa avustavat vierailulla toinen tuomiokapitulin pappisasessoreista, lääninrovasti ja notaari. Ennen piispantarkastusta asessori tarkastaa seurakunnan hallinnon ja talouden.
Piispantarkastus kestää tavallisesti kaksi päivää. Vierailun lopuksi piispa viettää yhdessä seurakunnan kanssa ehtoollisjumalanpalveluksen. Jumalanpalveluksen jälkeen piispa esittää arvionsa seurakunnasta, tätä kutsutaan yleiseksi piispantarkastukseksi.
Lisätietoja:
Karjasillan seurakunnan kirkkoherra Juhani Lavanko p. 040 548 0704 juhani.lavanko@evl.fi
Piispan erityisavustaja Harriet Urponen p. 040 749 0115 harriet.urponen@evl.fi
***
Uutinen Karjasillan seurakunnan sivulla: Seurakuntalaisia kutsutaan piispantarkastuksen tilaisuuksiin