Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo tekee piispantarkastuksen Kannuksen seurakuntaan 23.-25.4.2021. Piispantarkastuksen ohjelma on rakennettu koronatilanteen olosuhteet huomioon ottaen ja kaikissa tilanteissa kiinnitetään erityistä huomiota viranomaisten ohjeistuksiin terveysturvallisuudesta.
Piispantarkastuksessa Keskitalo tapaa seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia sekä tutustuu seurakunnan toimintaan. Piispa tapaa myös Kannuksen kaupungin johtoa ja vierailee kouluilla, maaseutuoppilaitoksessa ja tutustuu partiolaisten toimintaan. Piispan tutustumiskohteina on myös kaksi paikallista yritystä, Kannustalo Oy ja Kuljetusliike R. Mäkelä Oy.
– On hienoa saada kolmen päivän aikana yleiskuva Kannuksen seurakunnan tilanteesta. Ennakkokäsitykseni on, että Kannuksen seurakunta toimii aktiivisesti ja on tärkeä osa paikkakunnan elämää. Odotan suurella mielenkiinnolla tapaamisia ja keskusteluja, piispa Keskitalo sanoo.
Seurakunnan koko työyhteisö ja luottamushenkilöt ovat valmistelleet tapaamista jo useiden kuukausien aikana.
– Seurakunnan ja kirkon viesti on haluttu ottaa vastaan myös kaupungin ja vierailukohteiden taholta ja vierailukohteita olisi ollut paljon enemmän kuin mitä voimme sijoittaa ohjelmaan. Siitä syystä osa yrityksistä ja toimijoista on saanut kutsun osallistua Metsäkirkolla pidettävään piispan iltahartauteen ja kohtaamiseen lauantai-iltana, toteaa Kannuksen kirkkoherra Erkki Huuki.
Perjantaina 23.4. klo 9.30 alkaen on Aamuhartaus pienille, joka striimataan seurakuntakeskuksen Laurentius -salista suorana Kannuksen seurakunnan Facebook-sivujen kautta. Kannuksen yläkouluvierailu toteutetaan klo 10.20 alkaen nojatuolikeskusteluna koulun kirjastosta. Pieni ryhmä oppilaita haastattelee piispaa ja ohjelma striimataan kaikkiin luokkiin. Takalon alakouluvierailu toteutetaan piha-alueella klo 11.40 alkaen ulkotiloissa. Lauantai-iltana on suorana striimattava iltahartaus Metsäkirkolta klo 19 alkaen.
Yleinen piispantarkastus on välittömästi su 25.4. kello 10 alkavan piispanmessun jälkeen Kannuksen kirkossa. Jumalanpalvelukseen ja ehtoolliselle voi paikan päällä osallistua 40 seurakuntalaista ennakkoilmoittautumisen perusteella. Messun jälkeen piispa kertoo tarkastuksen tulokset ja antaa arvionsa seurakunnasta. Jumalanpalvelusta ja yleistä piispantarkastusta voi seurata Kannuksen seurakunnan Facebook-sivulta.
Piispantarkastus on satoja vuosia vanha kirkollinen tapa, jossa piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa. Tarkastus osuu seurakunnan kohdalle noin kerran reilussa vuosikymmenessä, Kannuksen edellinen tarkastus oli vuonna 2010. Piispantarkastus on kokonaisuudessaan noin vuoden mittainen prosessi, vaikka varsinainen piispan vierailu seurakunnassa järjestetään muutaman päivän aikana. Uudistunut piispantarkastusprosessi keskittyy tulevaisuuden näkymiin.
Lisätietoja:
Kannuksen seurakunnan kirkkoherra Erkki Huuki p. 044–2824 510 tai erkki.huuki@evl.fi
Piispan erityisavustaja Harriet Urponen p. 040-7490 115 tai harriet.urponen@evl.fi