Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo tekee piispantarkastuksen Posion seurakuntaan 17. ja 19.9.2021. Piispantarkastuksessa Keskitalo tapaa seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja tutustuu seurakunnan toimintaan. Piispa vierailee myös Posion peruskoulussa ja lukiossa. Piispa tapaa piispantarkastuksen aikana myös Posion kunnan johtoa. Piispantarkastuksiin perinteisesti kuuluva yritysvierailu suuntautuu Pentikin tehtaalle.
Piispa Jukka Keskitalo odottaa ensimmäistä vierailuaan Posiolle, joka siirtyi koronan vuoksi keväältä syksyyn.
– Posion edellinen piispantarkastus on ollut vuonna 2009. Tarkastus osuu seurakunnan kohdalle vain noin kerran kymmenessä vuodessa, joten se on myös piispalle merkittävä hetki. On hienoa päästä tutustumaan Posion seurakuntaan ja seurakuntalaisiin sekä työntekijöihin ja luottamushenkilöihin. Tärkeänä pidän myös keskusteluja kunnan edustajien ja muiden seurakunnan yhteistyökumppaneiden kanssa, piispa Keskitalo sanoo.
Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan piispantarkastuksen aloitusta perjantaina 17.9. klo 9 Posion seurakuntatalolle, os. Sysitie 7 sekä kouluvierailuille klo 10.15 alkaen Posion peruskoululle ja lukioon, os. Koulutie 2.
Sunnuntaina 19.9. klo 10 on Posion kirkossa piispanmessu, jonka toimittaa piispa Jukka Keskitalo. Välittömästi juhlamessun jälkeen kirkossa ns. yleinen piispantarkastus. Tuolloin piispa kertoo piispantarkastuksen tulokset ja antaa arvionsa seurakunnasta. Tilaisuudessa on mahdollisuus myös esittää kysymyksiä ja kommentteja seurakunnasta. Yleisen piispantarkastuksen jälkeen on juhlakahvit kirkon pihalla.
Piispanmessu striimataan seurakunnan Facebook -sivulle. Piispanmessu on kuunneltavissa Posionseurakunta.fi -etusivulla olevan linkin kautta su 19.9. klo 10 alkaen. Kirkkoon on turvallista tulla myös fyysisesti paikan päälle ja siellä huolehditaan turvaväleistä, voimassa on maskisuositus.
Piispantarkastus on satoja vuosia vanha kirkollinen tapa, jossa piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa. Piispantarkastus on kokonaisuudessaan noin vuoden mittainen prosessi, vaikka varsinainen piispan vierailu seurakunnassa järjestetään muutaman päivän aikana. Uudistunut piispantarkastusprosessi keskittyy tulevaisuuden näkymiin.
Julkaisuvapaa kuva liitteenä, kuvaaja Sanna Krook.
Lisätietoja:
Posion kirkkoherra Leena Pudas p. 040 759 4254, leena.pudas@evl.fi
Pappisasessori Mirva Ahola p. 0400 714 503, mirva.ahola@evl.fi