Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo seurueineen tarkastaa Pyhäjärven seurakunnan ja vierailee Pyhäjärvellä 20.–22. syyskuuta 2024.
– Pyhäjärven seurakunta on vahvojen perinteiden seurakunta, joka sijaitsee maakuntien rajalla. Se liitettiin vuoden 2020 alussa osaksi Oulun hiippakuntaa, kun hiippakuntien ja maakuntien rajoja yhdenmukaistettiin. Olen hyvilläni, että pääsen seurueineni nyt vierailemaan Pyhäjärvellä piispantarkastuksen merkeissä, piispa Jukka Keskitalo kertoo.
Piispantarkastusviikonloppu käynnistyy perjantaina Arjen aamupuurolla Lähimmäisen kammarissa (Oikotie 6) klo 8 sekä aamuhartaudella ja aloitustilaisuudella Pyhän Annan kirkossa klo 9.45. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille ja aloitustilaisuudessa kerrotaan myös koko viikonlopun ohjelmasta.
Perjantaipäivän aikana piispan seurue vierailee Ikosen koululla, Vaskikellossa ja Pyhäjärven biokaasu Oy:ssä. Piispan seurue käy myös Honkavuorella ja Hiisituvalla sekä tutustuu Pohti Ski Teamin toimintaan. Seurue tapaa lisäksi Pyhäjärven kaupungin edustajia yhteisen keskustelun merkeissä. Perjantaipäivä päättyy avoimeen Virteni-yhteislauluiltaan Pyhän Annan kirkossa kello 18.
Lauantain ohjelmassa piispa seurueineen keskustelee Pyhäjärven seurakunnan työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden kanssa. Keskusteluissa käsitellään seurakunnan tilannetta, tulevaisuuden näkymiä ja strategiaa.
Piispantarkastus huipentuu juhlamessuun Pyhän Ristin kirkossa sunnuntaina 22.9. kello 10. Messun jälkeen ohjelmassa on piispantarkastuksen yleinen osa, jossa piispa seurueineen kertoo arvionsa ja antaa lausuntonsa Pyhäjärven seurakunnasta. Lausunnon jälkeen on yhteinen ruokailu ja päätöshetki noin kello 12 alkaen Pyhäjärven seurakuntakeskuksessa. Myös sunnuntain tilaisuudet ja ruokailu ovat kaikille avoimia tilaisuuksia.
– Edellisestä piispantarkastuksesta Pyhäjärvellä on kulunut aikaa jo 13 vuotta. Silloin tarkastuksen teki vielä Kuopion hiippakunnan piispa. Nyt on aika toivottaa tervetulleeksi Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo seurueineen tekemään piispantarkastusta. Odotamme innolla juhlaviikonloppua, kirkkoherra Mirva Ahola toteaa.
Sunnuntain messu on myös seurattavissa striimauksena Pyhäjärven seurakunnan Facebook-sivulla.
Piispantarkastuksessa piispa Jukka Keskitalo tapaa seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia sekä tutustuu seurakunnan toimintaan ja paikkakunnan todellisuuteen. Tapaamisissa alueen yritysten, palveluiden ja työnantajien kanssa jaetaan tämän hetken kuulumisia sekä pohditaan tulevaisuuden näkymiä. Piispantarkastuksessa kuullaan myös ajatuksia yhteistyöstä seurakunnan kanssa.
Piispantarkastus on satoja vuosia vanha kirkollinen tapa, jonka mukaan piispa vierailee säännöllisin väliajoin hiippakuntansa seurakunnissa. Tarkastus osuu seurakunnan kohdalle noin kerran reilussa vuosikymmenessä. Pyhäjärven seurakunnan edellinen tarkastus oli vuonna 2011 Pyhäjärven ollessa vielä Kuopion hiippakunnan seurakunta. Pyhäjärvi liittyi Osaksi Oulun hiippakuntaa vuoden 2020 alussa.
Piispantarkastus on kokonaisuudessaan noin vuoden mittainen prosessi, vaikka varsinainen piispan vierailu seurakunnassa järjestetäänkin yhden viikonlopun aikana.
Kuva: Pyhäjärven Pyhän Ristin kirkko. Kuva Risto Alatalo.
Lisätiedot:
Oulun hiippakunnan pappisasessori Ilkka Mäkinen, ilkka.makinen@evl.fi, p. 050 433 4095
Pyhäjärven seurakunnan kirkkoherra Mirva Ahola, mirva.ahola@evl.fi, p. 040 071 4503