Suomen, Ruotsin ja Norjan luterilaisten kirkkojen pohjoisimpien hiippakuntien piispat ja Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispa tuomitsevat yhteisessä kannanotossaan selvin sanoin Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.
Piispat julkaisivat yhteisen kannanoton maanantaina 4.4.2022. Kannanoton teki ajankohtaiseksi tarve linjata Barentsin alueen kirkkojen neuvoston tulevaisuutta. Pohjoismaiset kirkot ovat heti sodan alettua yksitellen tuominneet Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.
Kannanotossaan piispat kertovat olevansa surullisia ja epätoivoisia Euroopassa syttyneen sodan vuoksi. Piispat vaativat Venäjää lopettamaan sodan välittömästi. Piispat kertovat rukoilevansa tulitauon aikaansaamisen ja oikeudenmukaisen rauhan puolesta.
Piispat kertovat olevansa tyrmistyneitä siitä, että Venäjän ortodoksisen kirkon johtajat tukevat maansa hyökkäystä Venäjälle. Kannanotossaan piispat irtisanoutuvat Venäjän ortodoksisen kirkon johtajien sotaa tukevista puheista ja lausunnoista.
Piispat toteavat kannanotossaan, että Barentsin alueen kirkkojen neuvoston (BKN) toimintaa ei ole mahdollista toistaiseksi jatkaa. Pohjoismaiden luterilaisten ja ortodoksisten pohjoisimpien hiippakuntien lisäksi Barentsin alueen kirkkojen neuvostoon kuuluvat Venäjän ortodoksisen kirkon kolme pohjoisinta hiippakuntaa sekä Venäjällä toimiva Inkerin evankelis-luterilainen kirkko.
Piispat vetoavat pohjoisen ihmisiin, jotta he kohtaisivat pakolaisina maihinsa tulleet ukrainalaiset sekä myös tavalliset venäläiset myötätuntoisesti ja lämmöllä.
Oulun evankelis-luterilaisen hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo toteaa, ettei näissä olosuhteissa ole mahdollista jatkaa Barentsin alueen kirkkojen neuvoston toimintaa. Toiminta on pantava toistaiseksi jäihin.
‒ Ratkaisuun vaikuttaa erityisesti se, että Venäjän ortodoksisen kirkon johto ei ole suostunut ottamaan etäisyyttä maansa sotatoimiin Ukrainassa. Kirkon johtajien, kuten Murmanskin metropoliitta Mitrofanin lausunto, että Venäjä käy Ukrainassa sotaa Antikristusta vastaan on käsittämätön ja täysin tuomittava, toteaa piispa Keskitalo.
Pohjoismaiden pohjoisimpien hiippakuntien piispojen yhteisen kannanoton allekirjoittivat Norjan luterilaisen kirkon piispa Olav Øygard (Tromssa) ja piispa Ann-Helen Fjeldstad Jusnes (Bodø), Ruotsin luterilaisen kirkon piispa Åsa Nyström (Luulaja) sekä Oulun evankelis-luterilaisen hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispa, metropoliitta Elia.
Lue koko kannanotto:
Pohjoismaiden pohjoisimpien hiippakuntien piispojen kannanotto Venäjän hyökkäyksen johdosta
Kuva: Pixabay
Lisätietoja:
Oulun piispan teologinen erityisavustaja Pekka Mustakallio p. 040 7490 115, pekka.mustakallio@evl.fi