Piispa Jukka Keskitalo vieraili delegaationsa kanssa Tansaniassa lokakuussa 2019. Matkan päätarkoitus oli yhteistyösopimuksen uusiminen Viktorianjärven itäisen hiippakunnan kanssa. Tämä matkakertomus kuvaa sitä, mitä kaikkea muuta seurue sai Tansaniassa kokea.
Taustaa
Piispa Andrew Gulle oli tavannut piispa Keskitalon hänen piispanvihkimyksessään Oulussa marraskuussa 2018, jolloin hän kutsui piispan vastavierailulle omaan hiippakuntaansa Tansaniaan. Hiippakuntien piispoilla on pitkät yhteistyön perinteet jo aiemmin; emerituspiispa Samuel Salmi on vieraillut Tansaniassa useamman kerran ja hän on aloittanut ystävyyshiippakuntatyön, jota piispa Keskitalo haluaa edelleen vaalia ja jatkaa.
Matka toteutettiin 3.-15.10.2019. Piispan seurueessa matkustivat erityisavustajan lisäksi hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja, hiippakunnan lähetystyön neuvottelukunnan jäsen Marja Kantola ja lakimiesasessori Mari Aalto sekä omalla kustannuksellaan piispan puoliso Marja Keskitalo ja Marja Kantolan puoliso Kalle Kantola.
Hiippakunnan pääpaikka ja piispa Gullen koti on Mwanzassa, luoteisessa Tansaniassa Afrikan suurimman järven, Victorianjärven rannalla. Turismi ei ole vielä muokannut kaupungin yleisilmettä. Paikalliset ihmiset täyttävät kadut ja kujat aamun varhaisista tunneista lähtien. Kaupunkia kutsutaan kivien kaupungiksi, niitä onkin Mwanzassa valtavasti.
Uusi kumppanuussopimus Oulun hiippakunnan, Viktorianjärven itäisen hiippakunnan ja Suomen Lähetysseuran välillä allekirjoitettiin ke 9.10.2019. Tällä sopimuksella hiippakunnat sopivat hengellisestä yhteydestä, toisten puolesta rukoilemisesta, erilaisista vierailuista ja vaihdoista sekä hyvien käytänteiden jakamisesta. Sopimus on voimassa viiden vuoden ajan ja sillä mahdollistetaan myös monien Oulun hiippakunnan seurakuntien taloudellinen tuki Viktorianjärven itäiselle hiippakunnalle ja Nyakaton raamattuopistolle.
Viktorianjärven itäinen hiippakunta 30 vuotta
Tansanian evankelisluterilaisella kirkolla (ELCT) on n. 7 miljoonaa jäsentä sen 26 hiippakunnassa. Piispa Gullen johtama Victoriajärven itäinen hiippakunta juhli vierailun aikana 30-vuotista taivaltaan.
Nyakaton raamattuopisto kouluttaa kirkolle pappeja, evankelistoja ja seurakuntatyöntekijöitä ja toimii tiiviissä yhteistyössä Iringan yliopiston kanssa. Opisto sijaitsee kaupungin alueella, noin kahdeksan kilometrin päässä Mwanzan ydinkeskustasta ja sinne vie mutkainen ja möykkyinen tie. Perjantaina 4.10. oli seminaaripäivä, jota voisi kuvata hengellisen rakentumisen päiväksi. Seminaarin ohjelma varusti tulevia teologeja ja evankelistoja, kun he pian lähtisivät työhön seurakuntiin.
Piispa Jukka piti esitelmän johtajuudesta ja piispatar Marja, joka toimii työssään sairaalapappina, piti esitelmän seurakunnan työntekijän jaksamisesta raskaissa työtilanteissa. Muitakin puheita pidettiin ja kaikkia puheenvuoroja rytmittivät värikäs yhteislaulu ja tanssiesitykset. Yhtä aikaa kanssamme oli Mwanzassa myös vieraita Kalajoen kristilliseltä opistolta rehtori Niko Rantasen johdolla.
Seminaarin päätteeksi piispat toimittivat yhdessä uuden ruokalarakennuksen siunaamisen. Oli hyvin mieleenpainuvaa nähdä, miten piispamme Jukka siunasi kaikki keittiökalusteet jääkaappeja ja höyryuunia myöten. Lopuksi siunattiin vielä lähetystyöntekijä Riitta Heinon toimittama ympäristöaiheinen kirja.
– Tämänkin tapahtuman perusteella voi sanoa, että usko ei näyttäydy täällä teoreettisena pohdiskeluna, vaan hyvin konkreettisena ja luonnollisena osana ihmisten arkea. Kylläpä on taas paljon pohdittavaa ja evästä repussa omaankin hiippakuntaan tuotavaksi, piispa totesi ensimmäisen vierailupäivän päätteeksi.
Graduaatio
Graduaatiossa eli valmistujaisissa juhlittiin Nyakaton raamattuopistosta valmistuvia pappeja ja evankelistoja. Juhla oli huolella valmistettu ja se kesti seitsemän tuntia.
Osana juhlaa luovutimme hiippakuntamme lahjan Nyakaton raamattuopistolle. Kun seurakunnat keräävät kolehtia Tansanian kirkolle, välitetään apu perille yleensä Suomen Lähetysseuran kautta. Halusimme antaa Oulun hiippakunnasta erityislahjan 30-vuotista taivaltaan juhlivalle ystävyyshiippakunnallemme. 6500 € lahja oli kerätty kolehteina seurakunnilta ja hiippakuntapäiviltä. Yhdessä Oulun hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Marja ja puolisonsa Kalle Kantolan yksityisesti lahjoittaman 3000 €:n lahjan kanssa saimme Nyakaton raamattuopistolle merkittävän summan, yli 24 miljoonaa Tansania shillinkiä.
– Lahjasummalla tullaan rakentamaan pitkälle opettajien asuntolaa. Se on välttämätöntä, jotta opistolle saadaan hyviä opettajia. Olemme hyvin kiitollisia lahjasta, Suomen Lähetysseuran työntekijänä Tansaniassa toimiva Hanna Oja-Nisula kertoo.
Vierailulla kylissä
Pääsimme piispa Gullen kanssa vierailulle myös hänen hiippakuntansa pieniin seurakuntiin. Viktorianjärven itäinen hiippakunta tekeekin aktiivista lähetystyötä omalla alueellaan. Yksi lähetysalueen uusista seurakunnista on Imalangen kappeliseurakunta, jossa alueen suurimman etnisen ryhmän, sukumien keskuudessa kristittyjä on paljon vähemmän kuin Tansanian muiden etnisten ryhmien parissa. Nyt Imalangessa iloitaan siitä, että sukumia on siellä runsaasti tullut kristityiksi. Lisäksi vierailimme Misasin, Katungurun, Nyamtelelan ja Nyasengan kirkoissa sekä pääsimme tutustumaan kolmeen hiippakunnan yhteistyökumppaniin; kouluun, terveyskeskukseen ja vierasmajaan.
Kaikki nämä kirkot ovat suomalaisittain katsottuna hyvin vaatimattomia. Silti ne ovat rakkaudella rakennettuja. Kirkot rakennetaan talkootyöllä ja hiippakunta on lahjoittanut kattopellit heti, kun seinät on saatu pystyyn. Näin oli Imalangessa, samoin kuin muissakin pienissä seurakunnissa. Vaikka kirkko olisi keskeneräinen, sinne kokoontuu viikoittain suuri joukko viettämään riemullista jumalanpalvelusta. Jokaisessa juhlatilanteessa oli musiikilla ja tanssilla hyvin vahva rooli. Oli ihmeellistä saada nähdä, miten Jumala tekee työtään Tansaniassa ja kirkko kasvaa!
Jumalanpalveluksissa huomio kiinnittyi esimerkiksi kolehdin keräämiseen. Osana jumalanpalvelusta kerrottiin, paljonko edellinen kolehti oli tuottanut ja mitä sillä oli saatu aikaiseksi. Kolehteja saattoi myös olla useampia ja vielä jumalanpalveluksen päätteeksi saatettiin huutokaupata jotakin tavaraa seurakunnan hyväksi.
Pastorin elämää
Hyvin harvalla papilla on auto Tansaniassa. Sen sijaan moottoripyörällä pääsee paljon paremmin kulkemaan mutkaisia ja polkuja muistuttavia ”teitä” kirkosta toiseen. Papin kuukausipalkka on 120 euron luokkaa, mutta työsuhde-etuna on seurakunnan tarjoama hyvin vaatimaton asunto.
Viktorianjärven itäisessä hiippakunnassa suurin osa on yksipappisia, vaikka pääkirkon lisäksi voi olla puolenkymmentä ”kappeliseurakuntaa” tai saarnapaikkaa. Maallikoilla onkin vahva rooli pienissä seurakunnissa. Evankelista pitää huolta seurakunnasta, kutsuu väkeä koolle ja toimittaa jopa jumalanpalveluksia, sillä aina ei ole pappia saatavilla. Osa evankelistoista toimii vapaaehtoispohjalta.
Naisten asemasta
Suomen ja Tansanian luterilaisessa kirkossa on yhteistä muun muassa se, että molempien kirkkojen seurakuntatyön arjessa on naisilla hyvin vahva rooli. Tansanian kirkossa on myös naispappeja ja etenkin evankelistoja.
Naisten ryhmät kokoontuvat säännöllisesti ja heillä on vahva vertaisjakamisen sekä toisten auttamisen ajatus sydämellään. He kokevat, että heissä on paljon potentiaalia ja lahjoja, joilla he voivat palvella seurakuntaa. Naiset osallistuvat aktiivisesti seurakunnan kuoroihin ja he ovat monenlaisten työryhmien vetäjiä.
Paljon ajateltavaa
Afrikka jätti pysyvän jäljen koko seurueen sydämeen. On puhuttelevaa kokea, miten lasten maailmassa on vahvasti läsnä leikki ja ilo. Miten ihmisten kasvoista ja silmistä välittyy ystävällisyys ja rakkaus ja vaikka heillä ei juuri ole mistä antaa, he antavat parastaan, mitä heillä on. Ihmisten vieraanvaraisuudessa meillä on paljon opittavaa. Oli myös tilanteita, jossa kyyneleet kihosivat silmiin. Esimerkiksi oli sydäntäraastavaa nähdä, miten sairaan ihmisen lääkäriin pääsy ei ole itsestäänselvyys.
Kun Suomessa kirkko kipuilee laskevan jäsenmäärän kanssa, tulee pohtineeksi myös niitä syitä, miksi kirkko Tansaniassa kasvaa.
– Rahattomuutta en millään tavoin halua ihannoida, mutta kyllä nämä kokemukset panevat ajattelemaan, olemmeko Suomessa ja kirkossamme sokeutuneet kaikelle vauraudelle ja hyville resursseille. Otammeko asiat liian itsestäänselvyyksinä? Valitammeko liian helposti ja liian pienistä asioista, piispa kysyi.
Piispanvihkimys Njombessa
Piispan seurue sai vielä matkansa päätteeksi osallistua Tansanian kirkon eteläisen hiippakunnan uuden piispan vihkimykseen Njombessa. Kutsu tälle vierailulle tuli piispa Isaya Japhet Mengeleltä. Juhlallisuudet kestivät aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään ja juhlallisuudet olivat erittäin mieleenpainuvat. Eteläisen hiippakunnan piispaksi vihittiin teologian tohtori George Fihavango.
Piispa Jukka Keskitalo kertoi, miten tässä juhlassa pääsi ajatuksissaan hetkeen, jossa hänet aikanaan vihittiin piispaksi. Nyt hän pääsi yhdessä tansanialaisten piispojen rinnalla laittamaan käden piispa Fihavangon päälle ja siunaamaan häntä. Kuten piispa Gulle oli tehnyt marraskuussa -18. Kirkkojen välinen yhteistyö näyttäytyy tärkeänä osana ekumeenista työtä.
– Tansanian ja Suomen kirkot ovat yhdessä osallisina samasta tehtävästä maailmassa ja tuo tehtävä on Kristuksen antama lähetystehtävä. Olemme yhdessä missiomatkalla, piispa Keskitalo muistutti puheenvuorossaan.
Tansania. Tuo itäisen Afrikan maa, jossa on hengästyttävän upea luonto. Maa, jossa toisaalta näkee uskomattomia vuorijonoja ja toisaalta kuivia savanneja ja akaasiapuita. Jokaisella meillä on luontodokumenttien myötä ollut mahdollisuus kurkistaa Afrikan luontoon, mutta se, että pääsin käymään Afrikassa, oli jotakin sanoinkuvaamattoman puhuttelevaa.
Piispa kiteytti tuntojaan kirkkojemme yhteistyöstä kotimatkalla Suomeen.
– Ehkäpä meillä on Suomen kirkkona Tansanian kirkolta enemmän opittavaa kuin annettavaa.
Sydämellinen kiitos kaikille, joita saimme kohdata ikimuistoisella matkallamme! Kannamme teitä, kristityt sisaret ja veljet rukouksissamme mukanamme.
Asante sana!
Harriet Urponen
Kirjoittaja toimii piispa Jukka Keskitalon erityisavustajana Oulun hiippakunnassa.