Tämä pohdintakysymys esitetään Kirkkohallituksen joulukuussa julkaisemassa Perhelähtöisen seurakunnan suuntaviivat -esitteessä.
Linkki Perhelähtöisen seurakunnan suuntaviivat linjauksen esittelyyn evl.fi plus-nettisivustolla.
Kuinka me sitten voisimme toimia perheiden olohuoneena? Hyvin pitkälti kaikki lähtee kohtaamisen tärkeydestä – siitä, että jokainen tulija hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on, hänet huomioidaan ja otetaan ilolla vastaan. Jos emme toimi näin, voimme olla varmoja, etteivät varsinkaan uudet kävijät tule enää toiste toimintaamme mukaan. Emme voi myöskään tuudittautua siihen uskoon, ettei meidän tarvitse mitään muuttaa toiminnassamme tai panostaa siihen, kun kaikkihan sujuu suhteellisen hyvin tällä hetkellä. “Seurakuntaan pitäisi olla helppo tulla ja pitäisi olla matalankynnyksen toimintaa”, tuumasi eräs seurakunnan työntekijä kaste- ja kummiuskokemuskartoituskyselyssä.
Kirkkohallituksen tekemässä esitteessä on neljä pääkohtaa: Perhe voimavarana, läsnä oleva vuorovaikutus, toimintaympäristön tunteminen ja moniammatillinen yhteistyö. Näiden kautta pitäisi rakentaa perhelähtöistä seurakuntaa. Miten perheet sitten saataisiin mukaan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin? Kempeleessä olemme toteuttaneet useampana keväänä päiväkerholaisten vanhemmille sekä perhekerholaisille palautekyselyn, jonka kautta olemme sitten arvioineet varhaiskasvatuksen toimintaa sekä ottaneet sieltä vinkkejä vastaan. Sunnuntaisin jumalanpalveluksen yhteydessä meillä toimii lasten kirkkokioski, josta lapset voivat hakea itselleen vapaaehtoistehtävän suoritettavaksi messussa tai sen jälkeen. Perhemessuihin kutsutaan mukaan päivä- ja perhekerholaisia, jotka ovat sitten mukana messun toteutuksessa. “Jumalanpalveluksissa on vähän lapsiperhekävijöitä tavallisina sunnuntaina, mutta erikseen kutsuttaessa tulevat paremmin, esim. jos on joku teema.”
Perhelähtöisen seurakunnan suuntaviivat -esitteessä on mainittu parisuhteen ja vanhemmuuden tukeminen. Tämä on myös kuluvan vuoden yhteisvastuukeräyksen aiheena. “Perhekerhoissa tuetaan vanhemmuutta.” Perhekerhot voivatkin monesti olla se paikka, mistä perheet saavat vertaistukea ja apua jaksamiseen – siellä myös luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita niin aikuisten kuin lasten välille. Kokemuskartoituskyselyn perusteella kerhot – niin päivä- kuin perhekerhotkin – ovat ne, joita seurakunnalta toivotaan ja kaivataan. Ja niihin on syytä panostaa, mutta vastata myös muutokseen kehittämällä kerhoja.
Oulun hiippakunnan alueella on hyvin erilaisia seurakuntia, joiden alueella tehdään työtä perheiden parissa monin eri muodoin. Nykyään on myös olemassa monenlaisia erilaisia perheitä. Meidän tehtävämme työntekijöinä on tunnistaa ja huomioida perheiden moninaisuus ja erilaiset kulttuuritaustat. Niinpä se, mikä toimii täällä, ei välttämättä toimikaan jossain muualla. “Pitää tosissaan miettiä, mitä voisimme tarjota lapsiperheille, että saatais heitä mukaan.” Tulevaisuudessa ja jo nyt perheiden kanssa tehtävää työtä tulisi tehdä eri työalojen, mahdollisesti jopa eri toimijoiden kanssa yhdessä. Meillä on olemassa pieniä seurakuntia, joissa on ehkä vain yksi työntekijä koko kasvatuksen kentällä. Ei ole mahdollista laskea perhetyötä yhden ihmisen tai työalan harteille. Eri työalojen yhteistyössä jokainen toisi mahdollisesti erilaisia näkemyksiä ja toteutustapoja mukaan työhön. Perhetyön kehittämistä ei siis auta tehdä yksin varhaiskasvatuksen työalalla vaan koko seurakunnassa. Ja tämä täytyy tehdä nyt, jotta voimme olla mukana toiminnassa perheiden parissa – moniammatillisesti!