28.6.2011 Portomarin
Kaksi edellistä päivää veivät uskon matkan jatkumiseen. Piinaava helle jäykisti jalat jo puolenpäivän jälkeen. Eilen illalla Sarriassa sää kuitenkin muuttui ja saimme aloittaa vaelluksemme aamulla viileässä tihkusateessa. Ja sitten tapahtui jotain erityistä. Vastaan asteli hitaasti, keppiinsä nojaten, vanha mies, jota tervehdin niin kuin kaikkia: “Buenos Diaz”. Mies tarttui käteeni ja kysyi eteenpäin viuhtoen “Santiago?” Nyökättyäni myöntävästi, hän pyysi jotakin nöyrästi espanjaksi. Samalla mies ojensi sauvansa minulle. Tajusin, että minun pitäisi viedä hänen tekemänsä sauva Santiagoon. Vastattuani myöntävästi, hän siunasi sauvan ja minut. Kiitin miestä ja jatkoin matkaani. Epäuskoni oli sillä hetkellä poispyyhkäisty. Tiesin nyt, että minun oli kuljettava loppuun saakka. Olin saanut tehtävän ja siunauksen.
Olen huomannut vaelluksen aikana saaneeni takaisin herkkyyttäni. Olen liikuttunut muiden vaeltajien tarinoista, kauniista maisemista, iltavesperien rukouslauluista ja lasteni tarinoista. Tuon vanhan miehen kohtaamisen jälkeen patikoin eteenpäin hänen sauvaansa tukien ja itkin. Olin saanut tehtävän. En tiedä minkä viestin mies on sauvaansa kätkenyt, mutta sitä on keveä kantaa.
Illalla ystäväni kirjoitti Facebookissa tarinan luettuaan Paulo Coelhon sanat: “… kenties minä jonain päivänä ymmärtäisin, että ihmiset tulevat aina oikeaan aikaan sinne, missä heitä odotetaan”.
1.7.2011 O Pedrouzo:
Vielä yksi vaelluspäivä ja Santiago, jos Luoja suo.
Miten paljon omien rajojen reunamia tämä vaellus onkaan näyttänyt. Miten paljon kauneutta ja rajallisuutta mahtuukaan samaan kuvaan. Miten pelottavan hyvä on saada elää ihmisenä. Kiitos elämästä ja lapsista, joiden kanssa olen saanut vaeltaa!
2.7.2011 Santiago
Tulimme Santiagoon kuin tuulen tuomat, kipua tuntematta, vapaina, kauniina, täynnä totuutta ja ennen kaikkea rakkautta. Matkan vaivat hetkessä poispyyhittyinä katson markkinakaupungin vilinää ja kysyn: Tässäkö kaikki?
Silti, tunnen olevani osa jotain ikiaikaista, painan pääni ja sanon: kiitos Jumalani! Pääsin perille, mutta saan jatkaa vielä matkaani.
Jussi Leppälä
Ylivieskan ja Kalajoen seurakuntien tiedottaja