Poimintoja ja tunnelmia 18.8.18 Kraaselin saaressa vietetyn Oulun srk:n järjestämän Hiljaisuuden päivän päiväkirjamerkintöjen pohjalta:
”Istun kivellä keskellä saaren laajaa kosteikkoa, joka jatkuu ympärilläni noin kilometrin joka suuntaan. Aallot tyrskyävät kevyesti rantaan ja aurinko paistaa. Olemme kävelleet väljässä porukassa verkalleen noin tunnin. Opas kulkee keskellämme ja ohjaa suuntaa. Jalassani olevat turvakengät ja sukat ovat täynnä lämmintä rämevettä. Rutistan sukista enimpiä vesiä, vaikka tiedän, että seuraavalla askelmalla kengät hörppäävät taas vettä niin että lot
isee. Miten ihana onkaan tämä tunne! – lapsen lailla melkein malttamattomana odotan, että matka jatkuisi, jotta saisin taas lompsia kengät täynnä vettä! ”
Myöhemmin makaan pitkään hiljaisella hiekkarannalla paljaat varpaat sannassa ja kuuntelen tuulen ääniä. Jostain kaukaa, veden takaa, voin erottaa myös musiikkia. Nousen hitaasti istumaan. Katselen merta. Saaren edustalla lipuu purjeveneitä, saan luvuksi kahdeksan. Siinä istuessani mieleeni pälkähtää ajatus luonnon eri elementtien hoitavasta vaikutuksesta. Kertaan mielessäni kulunutta päivää: ajattelen tuulta, joka hyväili kasvojani, kun kävelimme kosteikolla ja humuspitoista rämevettä, joka kutkutteli jalkojani. Ajattelen myös, kuinka ihanaa oli pulahtaa saunasta mereen uimaan ja antutua veden syleilyyn. Puusaunan tunnelma, sekä saariretkemme emäntä toivat mieleeni lapsuuteni turvallisen mummolan: ruokaa oli aina riittävästi, eikä ollut kiire minnekään. Aika ikään kuin pysähtyi… Kun sitten havahduin nykyhetkeen, kuuntelin tulen huminaa kiukaan pesässä. Saunan ikkunasta ulos katsoessani tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että sain tulla valmiille ja että sain tulla hoidetuksi ja opastetuksi. Merkityksensä oli myös sillä, että sain vain olla, porukan mukana. Laskeudun takaisin hiekalle makuulle. Ajattelen: Äiti Maa on alapuolellani ja kannattelee minua ja Isä Taivas on yläpuolellani. Ja minä – tässä keskellä, Turvassa.
Petra Ala-Ilkka