Tässä blogitekstissä on käsitelty Rovaniemen 12.2. ja Ylitornion 13.2.20 kaste- ja kummiuspäivien Learning cafe -työskentelyn keskusteluissa nousseita teemoja: Ovet auki, ruoka ja yhteisöllisyys, jalkautuminen ihmisten pariin, kohtaaminen ja kuuntelemisen tärkeys.
Toisin kuin ulkomailla, meillä kirkkojen ja seurakunnan tilojen ovet ovat monesti lukossa. Osittain tämä johtunee turvallisuussyistä tai resurssien puutteesta ja tämä on myös kulttuurimme tapa toimia. Mutta pitäisikö oviemme olla auki myös muulloin kuin silloin, kun meillä on joku tapahtuma, kerho tai kokoontuminen? Voisiko luoksemme pistäytyä kesken päivän vaikkapa kahville ja juttelemaan seurakunnan työntekijöiden kanssa? Kaikkialla tähän ei kuitenkaan riitä työntekijäresursseja – voisiko silloin tällainen toiminta tapahtua vapaaehtoisvoimin? Tarjoaisimme tilat, joissa koulutetut vapaaehtoiset pyörittäisivät toimintaa ja kohtaisivat ihmisiä.
Meidän tulisi olla lähellä ihmisiä – niin, että luoksemme on helppo tulla. Monissa kaupungeissa seurakunnalla onkin tilat kauppakeskuksessa, eli seurakunnan työntekijät ovat menneet sinne, missä ihmiset ovat. Tämä ei kuitenkaan välttämättä toimi pienemmissä seurakunnissa, vaan täytyisi löytää erilainen tapa jalkautua ihmisten pariin. Paikoitellen myös välimatkojen pituus aiheuttaa omat haasteensa toiminnalle. Ei välttämättä siis riitä, että seurakuntatalo sijaitsee keskellä kylää, jos sivukyliltä on matkaa kymmeniä tai satoja kilometrejä sinne.
Kohtaamisen tärkeys ja yhteinen ateria
Jokaisen on voitava tulla mukaan toimintaamme sellaisena kuin on.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että lasten on saatava olla lapsia. Lapsilla on oikeus tulla mukaan muihinkin jumalanpalveluksiin kuin perhemessuihin. Meidän tehtävämme on sanottaa ihmisille, että lapset saavat kuulua ja näkyä. Meidän seurakunnan työntekijöiden on oltava aidosti läsnä kohdatessamme ihmisiä, keskityttävä ja kuunneltava, mitä sanottavaa heillä on. Oltava ne kuuntelevat korvat ilman kiirettä. Meidän on luotava kohtaamiselle turvallinen ympäristö.
Ruoka on monesti yhdistävä tekijä tai antaa mahdollisuuden matalamman kynnyksen toiminnalle. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkkokahvit, jossa pystyy kohtaamaan luontevasti ihmisiä kahvikupin ääressä. Entäpä jos jumalanpalvelusta edeltäisikin yhteinen aamupala, toisiko tämä kirkkoon enemmän väkeä? Tai toisaalta, voisiko jumalanpalveluksen jälkeen olla yhteinen lounas kirkkokahvien sijaan? Ja siihen yhdistettynä vielä jotain yhteistä toimintaa ja puuhailua? Tämä tukisi yhteistöllisyyttä, voisimme voimaantua ja viettää aikaa yhdessä, emmekä vain suorittaa.
Tanja Helenius
Kirjoittaja on Kempeleen seurakunnan lastenohjaaja