Elämme monikatsomuksellisessa yhteiskunnassa, jossa uskonnollisten ja sekulaarien maailmankatsomusten välinen vuorovaikutus haastaa julkisen tilan rakentumisen ehtoja. Muun muassa tästä syystä varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2018) kirjattu katsomuskasvatus herättää kysymyksiä ja epävarmuutta päiväkotien henkilöstön parissa. Kuinka lähestyä katsomuksia perheiden erilaisia katsomuksia kunnioittaen? Miten toteuttaa katsomuskasvatusta yleissivistäen ja sitouttamattomasti? Kuinka erilaiset lainsäädäntöön liittyvät ohjeistukset ja normit huomioidaan? Kuinka vastata lasten eettisiin ja katsomuksellisiin kysymyksiin? Yksinkertaisesti, kuinka ammattikasvattajat voivat tehdä tilaa aidosti monikatsomukselliselle katsomuskasvatukselle?
Oulun yliopisto on mukana Helsingin yliopiston koordinoimassa hallituksen kärkihankkeessa Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa, jossa etsitään vastausta yllämainittuihin kysymyksiin. Hankkeen painopiste on kehittää katsomuskasvatusta osana varhaiskasvatuksen työntekijöiden ammatillisuutta. Oulun osahankkeessa kiinnitämme huomiota Pohjois-Suomen alueellisista erityispiirteisiin kuten pitkiin välimatkoihin. Etsimme menetelmiä, joilla varhaiskasvattajat voisivat tehdä tilaa katsomuskasvatukselle herkistymällä lasten eettisille kysymyksille. Tämän lisäksi kasvattaja tarvitsee rohkeutta tehdä yhteistyötä lasten vanhempien ja huoltajien kanssa. Kolmanneksi tarkastelemme eri uskonnollisten ja sekulaarien toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön reunaehtoja ja mahdollisuuksia.
Tutkimusta ja kehittämistä teoriasta käytäntöön
Oulun osahankkeessa lähtökohtana on ollut tarkastella katsomuskasvatusta teoreettisena ja kasvatusfilosofisena tutkimushaasteena unohtamatta kuitenkaan käytäntöä. Kuvainnollisesti kyseessä on siis pyrkimys sillata teoriaa ja käytäntöä, siten, että teoreettiset pohdinnat avaisivat uusia näköaloja käytännön työhön samalla kun käytännön työn kysymykset haastaisivat myös teoriaa. Väitöstutkimukseni lähtökohtana on ollut kiinnostus tarkastella lapsen ja kasvattajan välistä vuorovaikutusta toiseuden kautta. Missä määrin lapsi haastaa kasvattajaa katsomuskasvatuksen äärelle? Näihin kysymyksiin olen tarttunut teoreettisesti syventymällä ranskanjuutalaisen Emmanuel Levinasin filosofisiin teksteihin.
Tutkimuksen edetessä olen kuitenkin tullut käytännön elämän haastamaksi. Toiseus ilmenee myös lapsen ja aikuisen välisen vuorovaikutuksen taustaäänissä. Katsomuskasvatuksen moninaisen toiseuden joukossa vaikuttavat oma sisäinen toiseus, päiväkodin henkilökunta, vanhemmat ja huoltajat, sekä eri yhteisöt ja niiden kanssa tehtävä yhteistyö. Kasvattajan ammatillisuuteen olisikin hyvä määritellä itselleen, kuinka nämä kaikki tahot vaikuttavat katsomuskasvatuksen tilaan varhaiskasvattajan arjessa.
Käytännön työkaluja kehitetään yhteistyössä
Katsomuskasvatuksessa tutustumiskohteena on lapsiryhmän uskonnot ja katsomukset. Näistä on vaikea tulla tietoiseksi keskustelematta vanhempien ja huoltajien kanssa. Koska henkilöstön oletetaan olevan erimerkkinä luomalla moninaisuutta kunnioittava ilmapiiri (VASU 2018, 19), on katsomuskasvatus ennen kaikkea kutsu yhteiseen ja erilaisuutta kunnioittavaan keskusteluun. Lapsi ei osoittaa kiinnostustaan katsomusten maailmaa kohtaan, ellei joku toinen haasta häntä siihen. Tämä ”joku toinen” voi olla varhaiskasvattaja, toinen lapsi, oma vanhempi tai eri yhteisön edustaja.
Teoreettisen tarkastelun kautta olemme Oulun osahankkeessa kehittämässä kasvattajan ammatillisuuteen pureutuvaa internet-pohjaista pedagogisen dokumentoinnin ja suunnittelun työkalua. Tämän työkalun tarkoituksena on lähteä liikkeelle lapsen esittämistä eettis-katsomuksellisista kysymyksistä. Lapsen uteliaisuus ja siitä kumpuavat pohdinnat kanavoidaan pedagogisiksi suunnitelmiksi työyhteisön sisäisissä keskusteluissa. Pedagogisiin suunnitelmiin otetaan mahdollisuuksien mukaan vanhemmat mukaan sekä mietitään, onko löydettävissä muita mahdollisia yhteistyökumppaneita katsomuskasvatukseen. Näistä paloista rakentuu kasvattajan ammatillisuutta haastava reflektiotyökalu, jota Oulun tutkimushankkeessa kehitetään.
Moniin katsomuksiin tutustuminen ja niiden näkyminen päiväkotien arjessa on kutsu meille kaikille tuntemattoman ja tunnetun väliseen rajapintaan.
Seuraavia askelia
Dialogia ei voi käydä yksin. Sen vuoksi myös kehityshankkeessamme ollaan aktiivisesti keskusteluyhteydessä eri katsomuskasvatukseen liittyvien tahojen kanssa. Erityisellä mielenkiinnolla odotan 22.lokakuuta Helsingissä järjestettävää Katsomuskasvatuksen symposiumia. Toivottavasti tapahtumaan pääsee osallistumaan laaja joukko katsomuskasvatuksen parissa työskenteleviä kasvattajia. Yhteiskunta ympärillä muuttuu moninaisempaan suuntaan, siitä syystä myös varhaiskasvatuksen käytänteet myös kehittyvät. Ensi keväänä olemme jo hankkeen osalta jo raportointivaiheessa, ja kykenemme kuvailemaan, millaisia toimivia käytäntöjä katsomuskasvatukseen on löydetty eri puolilla Suomea.
Lopuksi on todettava, että aito monikatsomuksellisuus on haastavaa. On helpompi pysyä tutuissa, turvallisissa ja yleisesti hyväksytyissä toimintatavoissa. Tuntematon herättää meissä kaikissa tunteita. Moniin katsomuksiin tutustuminen ja niiden näkyminen päiväkotien arjessa on kutsu meille kaikille tuntemattoman ja tunnetun väliseen rajapintaan. Sanoisin kuitenkin, että juuri epävarmuus, ennalta-arvaamattomuus sekä yllätykset tekevät kasvatuksesta elämää rikastuttavaa.
Katja Castillo
Kirjoittaja on kasvatustieteen maisteri, tohtorikoulutettava Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa -hankkeessa, jossa mukana Helsingin, Itä-Suomen ja Oulun yliopistot. (Linkki hankkeen verkkosivuille)
Kuva: Janco Ferlic / Unsplash