Tausta
Vuonna 2019 tein Helsingin yliopistoon tutkimuksen, jossa selvitin, miten vanhemmat ovat kokeneet pappien sielunhoidollisen kohtaamisen tukeneen heitä lapsen hautajaisprosessin eri vaiheissa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 192 vanhempaa.
Tutkimuksessani totesin, että vanhemmat tarvitsevat tässä raskaassa elämäntilanteessa kokonaisvaltaista tukea sekä henkisellä että käytännöllisellä tasolla. Surun työstämiseen siunaus- ja muistotilaisuus ovat tärkeitä hetkiä, sillä ne auttavat konkretisoimaan menetystä. Papin tavalla kohdata vanhempia saattaa olla suuri merkitys vanhempien selviytymisessä elämässä eteenpäin.
Kymmenen näkökulmaa lapsensa menettäneiden vanhempien kohtaamiseen papin työssä
- Toimituskeskustelun alkuun olisi hyvä selvittää vanhempien ajatuksia ja voimavaroja. Kykenevätkö he suunnittelemaan, järjestämään hautajaisia, ottamaan neuvoja vastaan?
- Hautajaisten yksityiskohtainen suunnittelu, toiveiden huomioiminen ja toteuttaminen auttavat vanhempia ymmärtämään sekä hyväksymään menetystä. Personoidut rituaalit kuten lapselle mieluisat kappaleet ovat tärkeitä ja lohdullisia.
- Musiikin avulla voidaan käsitellä traagista kokemusta, mutta samalla se voi luoda toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Lapselle tärkeät kappaleet, esineet ja asiat tuovat oman erityispiirteensä viimeiseen juhlaan.
- Osallistuminen arkun tai uurnan kantamiseen on monille merkittävä, mutta raskas osa suruprosessia. Tästä mahdollisuudesta kannattaa kertoa vanhemmille, kuitenkin kokonaistilanne huomioiden.
- Sureva vanhempi kokee tärkeänä sen, että voi esitellä tärkeitä esineitä, valokuvia tai asioita kuolleesta lapsestaan. Pysähdy siis katselemaan kuvia ja ole kiinnostunut lapselle kuuluneista tavaroista, esineistä ja harrastuksista.
- Käytännöllisen tuen merkitys: Käytäntöön liittyvissä yksityiskohdissa vanhemmat tarvitsevat konkreettisia tekoja ja ohjeita. Vanhemmat tarvitsevat apua esimerkiksi arjen pyörittämiseen kotona, kuten ruuanlaittoon, siivoukseen ja kaupassa käyntiin liittyen. Näitä apuja voitaisiin pohtia ja toteuttaa yhdessä kunnan kanssa.
- Lapsen menetyksestä puhuminen on vanhemmille hyvin merkityksellistä. Papin tulisi asettua aitoon vuorovaikutukseen surijan kanssa. Omien tunteiden tunnistaminen on kuitenkin tämän edellytys. Samoin rohkeus tunnistaa tunteita torjumatta niitä.
Papilla ei tarvitse olla vastauksia kipeisiin kysymyksiin, suruun tai tuskaan vaan tärkeintä on kuunnella ja ymmärtää kuulemansa.
-
- Menetykseen liittyy monenkirjavia tunteita. Toimituskeskustelun yhtenä tarkoituksena on auttaa surevaa jakamaan sisäistä kokemustaan. Tärkeää on olla surevan vanhemman lähellä sekä antaa tilaa kaikille hänen tunteilleen. Surussa on tärkeää, että lapsensa menettänyt vanhempi tiedostaa, että kaikki hänen kokemansa tunteet ovat sallittuja.
- Vanhemmat eivät välttämättä koe lohdulliseksi Jumalaan liittyviä näkökulmia. Kannattaa olla tuntosarvet pystyssä, kuunnella surevia vanhempia ja puhua varovasti. Usean eri tutkimuksen (Koskela, Laakso, Harmanen, Wimberley, Cookin) mukaan yleisempiä tuntemuksia ovat viha ja suuttumus Jumalaa kohtaan. Kaikkivaltias Jumala kykenee estämään kuoleman, mutta Hän ei sitä tee, joten Jumalan nähdään olevan menetyksestä vastuussa.
- Käytä myös kastamattomasta lapsesta hänen etunimiään (katso Juha Itkosen väitöskirja). Kohtele menehtynyttä henkilönä. Personalisointi on yksi tapa antaa surulle tilaa. Papin siunauspuheessa kertomat luonteenomaiset ja yksityiskohtaiset asiat kuten harrastukset, lempilelut, lempiruoka tms. muistot voivat tuoda myös naurua ja hyvää oloa. Iloisten asioiden kautta syntyy tilaa myös surulle.
- Dialogisen, kuuntelevan, lähelle tulevan ja rauhallisen kohtaamisen merkitys. Negatiivisesti vanhemmat kokevat menetyksen vähättelyn, asiantuntijuuden taakse katoamisen, kiireen, kokemuksen kanssaelämisen puutteesta ja etäisyyden.
- Jatka perheen kanssa yhteydenottoa hautajaisten jälkeenkin mahdollisuuksien mukaan. Kutsu heidät seurakunnan järjestämään sururyhmään mukaan tai kerro ainakin muiden tahojen järjestämästä toiminnasta, kuten Käpy ry, Surunauha ry, Mieli ry, Kriisituki jne.
Vielä lopuksi
Huomioi oma jaksaminen, voimavarat, osaaminen. Aina voit pyytää apuja muilta papeilta, jos tilanne tuntuu vaativalta sekä haasteelliselta. Yksin ei pidä jäädä raskaan tehtävän edessä. Liian vaikean tehtävän voi myös antaa toiselle papille tai kysyä naapuriseurakunnan pappia avuksi. Hautauksen jälkeen olisi hyvä olla paikka, jossa purkaa omaa oloaan, kuten työnohjauksessa, lähiesimiehen tai kirkkoherran kanssa.
Lapsen kuoleman kokeneena äitinä tiedän miten kipeää, järisyttävää ja raskasta on menettää oma lapsi. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja sydäntä särkevältä. Lapsen odotus, syntymä ja elämä tuovat meille merkityksen ja rakkauden tullessaan. Vastaavasti odotuksen tai elämän päättyminen kohdussa, synnytyksessä tai eletyn elämän jälkeen on ihmistä kokonaisvaltaisesti pysäyttävä asia. Tulevaisuus, suunnitelmat ja toiveet muuttavat suuntaa ihan täysin lapsen menetyksen kohdatessa. Vanhemman identiteetti hajoaa, särkyy tuhansiksi sirpaleiksi. Tyhjyyttä ei poista mikään muu kuin se, että lapsi tulisi takaisin.
Pro gradu -tutkielmani Lapseni viimeinen juhla on kokonaisuudessaan luettavissa Helsingin yliopiston sivuilta, tästä linkistä.
Siunausta työhösi
Miia Raninen, seurakuntapastori
Lähteet:
Cook, Judith A & Wimberley, Dale W. 1983 If I should die before I wake: Religious commitment and adjustment to the death of a child.
Harmanen, Eija 1997 Sielunhoito sururyhmässä. Tutkimus ryhmänohjaajan näkökulmasta Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.
Itkonen, Juha 2018. Kun vauvaonni vaihtuu kuoleman suruun. Narratiivinen tutkimus kohtukuolemasta, lapsen kuoleman aiheuttamasta surusta ja selviytymisprosessista ja kirkon tuesta.
Koskela, Harri 2011 Lapseni elää aina sydämessäni. Lapsen menetyksen merkitys vanhemman spiritualiteetin muotoutumisessa.
Laakso, Hilkka 2000 Äidin suru alle seitsenvuotiaan lapsen kuoleman jälkeen.