Helmikuussa 2012 kokoonnuimme Inariin, Sajokseen, Saamelaiset kirkossa-seminaariin. Puheenvuoroissa kuultiin yhtäältä surullisia tarinoita ajasta, jolloin esimerkiksi saamen kielten käyttäminen kirkon yhteydessä oli toisarvoista, kun taas toisaalta tarinat kertoivat saamelaisten vahvuudesta oman kulttuurinsa ja omien perinteidensä keskellä silloinkin, kun on haasteita. Seminaarissa mukana olivat myös emerituspiispa Samuel Salmi (Oulun piispana 2001-2018) ja emeritusarkkipiispa (arkkipiispana 2010-2018) Kari Mäkinen.
Samuel Salmi sanoi puheenvuorossaan tuolloin mm.
Anteeksipyytämisen virtaan haluan liittää muutamia muita asioita. Ajattelen kielellistä ongelmatiikkaa, joka tänne pohjoiseen on luotu, kun viranhaltijat ovat vaihtuneet, heidän asenteestaan on saanut kantaa seurauksen eri aikakausien eläjät. Ihmisiä on yksinäistetty. Heidän sydämensä kielen johdosta. Kielten rikkaus on nähtävä ja on tehtävä täyttä totta siitä, että olemme yhdenvertaisia, meillä on mahdollisuus rikastua yhteisestä elämästä, joka on jumalan lahja. Olemme tahtoneet kieltää kulttuurin arvoja. On sysätty syrjään, se mikä ei ole tuntunut omalta, on tuotu valtakulttuuri kaikkien omaksuttavaksi.
Seminaarin jälkeen jäimme kiitollisin mielin ihmettelemään, miten valtavan suuren asian äärellä olimme, viimeinkin. Samaan aikaan alkoi keskustelu siitäkin, onko anteeksipyyntö pätevä, kun sitä ei esittänyt arkkipiispa. Olisiko arkkipiispan anteeksipyyntö ollut pätevämpi? Suomen ev.lut. kirkon tie anteeksipyyntöön olisi ollut pitkä, jos niin kutsuttua virallista tietä olisimme kulkeneet. Jos olisimme lähteneet siitä, että anteeksipyynnön käsittely olisi mennyt ensin kirkolliskokoukseen, saattaisimme vieläkin odottaa anteeksipyyntöä. Olisimmeko saaneet kaksi-kolmasosa-määräenemmistön taaksemme. Olisivatko he olleet sen sopivampia päättämään, kuka anteeksipyynnön saa esittää.
Suomen ev.lut. kirkon saamelaistyötä tekevän näkökulmasta anteeksipyyntö esitettiin täydestä sydämestä, oikeaan aikaan. Anteeksipyyntö tässä tapauksessa ei mielestäni ollut kertaluontoinen tapahtuma, vaan isomman prosessin alku ja työ jatkuu edelleenkin. Salmen anteeksipyyntö avasi ovet kokonaiskirkon työkentälle. Vuoden 2012 lopulla kirkkohallitus nimesi kokonaiskirkon saamelaistyön neuvottelukunnan. Olimme viimeinkin näkyvä osa kokonaisuuden keskellä. Saamelaistyö ei ollut enää vain Oulun hiippakunnan toimintaa, vaan ymmärrettiin, että saamelaisia asuu koko maan alueella. Monia muitakin ovia avautui, myös saamelaisten suuntaan. Toki aina löytyy heitäkin, jotka ovat eri mieltä ja niin täytyy ollakin.
Prosessi on kantanut, vaikka paljon on vielä kesken ja tekemättä. Tällä hetkellä yksi prosessin näkyvin osa lienee pohjoissaamen kielen koulutus saamelaisalueen seurakuntien työntekijöille. Koulutuksesta vastaavat Sogsakk, Oulun hiippakunta ja Kirkkohallitus. Piispa Jukka Keskitalo on jatkanut prosessin viemistä eteenpäin. Arkkipiispa Tapio Luoma totesi Voima-lehden (9/2020) haastattelussa, ”Pidän tavattoman hyvänä, että Samuel Salmi sen anteeksipyynnön esitti, ja mielelläni siihen yhdyn. Pyrimme tukemaan saamelaisväestöä.”
Suomen ev.lut. kirkossa saamelaistyötä tekevänä haluan palata ajatuksissani vielä tuohon seminaariin ja kiittää emerituspiispa Samuelin sanoista. Hänen sanansa tuolloin sopivat tähänkin hetkeen, ”Näissä ajatuksissa saamme puhdistaa pöytäämme menneisyyden taakoista ja lähteä eteenpäin tasavertaisina, yhdenvertaisina, erilaisina, Luojan luomina, toisiamme tukien ja vahvistaen.” Vielä kun joskus olemme mukana Suomen ev.lut. kirkon nelivuotis-kertomuksessa, niin olemme päässeet jo aika pitkälle.
Erva Niittyvuopio
saamelaistyön sihteeri
Blogin kuvat: Matti Vuorma